lauantai 4. marraskuuta 2017

Tonnikalalasagne

Lähde: Kotikokki

4 hengelle
Tonnikalakastike:
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tlk säilykeherkkusieniä
2 prk tonnikalaa öljyssä
1 prk (500 g) tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyrettä
tuoretta tilliä
mustapippuria
sitruunapippuria
suolaa
sokeria
Juustokastike:
50 g voita
50 g vehnäjauhoja
1 l kevytmaitoa
150 g juustoraastetta
suolaa
valkopippuria
muskottipähkinää
Lisäksi:
lasagnelevyjä (n. 12 kappaletta)


  1. Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipulisilppua öljyssä paistinpannulla miedolla lämmöllä, lisää loppuvaiheessa joukkoon valutetut herkkusienet, tonnikalat sekä tomaattipyree. Sekoita joukkoon tomaattimurska sekä pari desiä tomaattipurkin huuhteluvettä. Mausta kastike tuoreella tillillä, pippurilla, suolalla sekä hivenellä sokeria.
  2. Valmista juustokastike. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon vehnäjauhot. Kypsennä jauhoja hetki, mutta älä ruskista. Vispaa joukkoon maito, lisää mausteet. Anna seoksen kiehahtaa. Ota kattila pois levyltä ja sekoita joukkoon juustoraaste.
  3. Kokoa lasagne levittämällä vuoan pohjalle ensin ensin tonnikalakastiketta, kerros lasagnelevyjä, juustokastiketta ja tonnikalakastiketta. Jatka kerrosten tekoa näin vielä 2-3 kertaa. Levitä päällimmäiseksi kerros lasagnelevyjä sekä kunnon kerros juustokastiketta.
  4. Paista lasagnea uunissa 175°C:ssa n. tunnin ajan ja anna vetäytyä ennen tarjoilua. Tarjoa lasagne raikkaan salaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti