Olen nyt mieltynyt näihin sokerikakkupohjaan tehtäviin piirakoihin; niistä tulee niin kuohkeita ja kevyitä, toisin kuin murotaikinapohjallisista piirakoista. Tämä piirakka valmistuu äärimmäisen nopeasti käsiä likaamatta ja maistuu niin kuumana kuin kylmänäkin, jolloin piirakka leikkautuu huomattavasti kauniimmin. Lähde: Valio
Raaka-aineet:
2 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
100 g voita
1 dl kevytmaitoa
3-5 dl mustikoita
Lisäksi:
vaniljakastiketta tai -jäätelöä
- Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne, sulatettu voi ja maito vuorotellen muna-sokerivaahtoon varovasti nuolijalla käännellen. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.
- Ripottele piirakan päälle mustikat ja paista uunissa 200°C:ssa 25-30 minuuttia kunnes piirakka on kypsää ja saanut kauniin värin. Tarjoa piiras hieman jäähtyneenä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kera.
Itsellä nyt kokeilussa sokerikakkupohjaan tehty piirakka mansikoilla ja mustikoilla. Hyvä on tuoksu ja 'tule hyvä kakku, älä huono kakku'...siis piirakka.
VastaaPoista