10 hengelle
Pohja:
4 kananmunan valkuaista
2½ dl hienoa sokeria
2 tl peruna- tai maissitärkkelysjauhoa
1 tl omenaviinietikkaa tai sitruunamehua
Täyte:
1 prk (2-3 dl) kuohu- tai vispikermaa
1 prk (200 g) sitruunarahkaa
1 kypsä mango TAI 1 tlk (425/225 g) mangoviipaleita sokeriliemessä
1 passionhedelmä
2 kiiviä
- Kuumenna uuni 125 asteeseen. Voitele leivinpaperille voilla tai öljyllä ympyrä (Ø 25 cm). Aseta paperi uunipellille.
- Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (keltuaista ei saa olla mukana). Lisää sokeri pienissä erissä koko ajan vatkaten. Kun seos on kiiltävää, lisää vaniljasokeri ja viinietikka. Sihtaa joukkoon maissitärkkelys. Sekoita.
- Lusikoi tai pursota marenkivaahto leivinpaperille voidellun alueen päälle. Tee reunoista korkeammat kuin keskiosasta.
- Paista uunin keskitasolla 1½ tuntia tai kunnes marenki on päältä rapeaa ja oljenväristä, mutta sisältä pehmeän vaahtomaista. Anna pohjan jäähtyä ja siirrä se kakkuvadille.
- Valmista täyte: vaahdota kerma ja lisää joukkoon rahka. Mausta vaahto sokerilla ja levitä se pavlovan päälle. Leikkaa kuoritusta tuoreesta mangosta tai tölkkimangosta viipaleita ja viipaloi kuoritut kiivihedelmät. Levittele hedelmäpalat ja halkaistun passionhedelmän koverrettu sisus pavlovan päälle
- (Koristele kakku sitruunankuorella ja yrttilehdillä.) Tarjoile pavlova välittömästi jälkiruoaksi tai kahvin kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti